Kristalli- ja indigoenergiat ja kokonaisvaltainen tasapaino-kirjan lukeminen on edellytys hoitoon tulemiseen. Tämä kirja antaa sinulle hyvän yleiskäsityksen siitä millaisia yksilöitä uuden aikakauden indigo- ja kristallilapset ja -aikuiset ovat ja kuinka indigo- ja kristallienergiat vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Kirja kertoo miten uuden aikakauden energiat vaikuttavat arkipäivässämme ja elämänarvoissamme nyt ja tulevaisuudessa.

Kaikki vuosina 1995-2003 syntyneet lapset ovat puhtaita indigoyksilöitä. Sen sijaan kaikilla ajanjaksolla 2004-2008 syntyneillä lapsilla oli syntyessään indigo- ja kristallienergiasta koostuva aura, kun taas kaikki vuodesta 2009 vuoteen 2012 syntyneet lapset ovat puhtaita kristalliyksilöitä, joilla on sekä kristalliaura että -keho. Vuoden 2013 jälkeen syntyneillä kristallilapsilla on kristalliauran ja -kehon lisäksi myös kristallisoitunut verkostoenergia. Tämän pohjalta näyttää selvältä, että tulevaisuudessa syntyvien uuden aikakauden lasten energiarakenne kehittyy entisestään.

Ennen vuotta 1987 syntyneillä ja osittain myös vuosina 1987-1994 syntyneillä ihmisillä uuden aikakauden energia ei ilmene itsestään. Se on valittava tietoisesti ja voidaan ottaa vastaan esimerkiksi auratransformaatio-hoidossa, joka on pysyvä ja käänteentekevä tietoisuuden muutos ja joka lisää henkilön säteilyä, elinvoimaa ja intuitiota ja auttaa määrittelemään itsensä yksilönä. Jotta sinulla on riittävästi tietoa asiasta ja jotta tiedostat mitä uuden aikakauden energian integroiminen auraasi merkitsee, ja mitä vaikutuksia sillä on, on erittäin suositeltavaa lukea tämä kirja ennen auratransformaatio-hoitoon tuloa.

Tilaa kirja auratransformaatiosta

Lisätietoa auratransformaatiosta löydät kirjasta “Kristalli- ja indigoenergiat ja kokonaisvaltainen tasapaino”, jota on käytetty myös tämän sivun lähteenä. Voit tilata kirjan kauttani edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna!

Kirja löytyy myös ruotsin kielisenä.

Kirjan hinta on 37€ + postituskulut (1.luokan postina 4,80€).

Tilaa kirja tästä

Vietämme suurimman osan ajastamme mukavien, onnellisten ihmisten kanssa – ihmisten, joista välitämme ja joita haluamme auttaa ja tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin tällöin törmäämme kuitenkin ihmisiin, jotka eivät ole meille hyväksi. Nämä ihmiset pyrkivät pääsemään käsiksi energiaamme monin eri tavoin, ja siksi meidän tulisi olla varuillamme, kun he ovat lähellämme.

Meidän on pidettävä energiastamme erityistä huolta, sillä juuri sitä nämä ihmiset alitajuisesti kärkkyvät. Tämä pieni taskuopas opastaa sinua toimimaan oikein. Lukiessasi tätä pientä energiaopasta ja noudattaessasi tässä annettuja ohjeita tulet nopeasti huomaamaan, että sinä voit tietoisesti pitää kiinni energiastasi ja siten saada elämästä irti kaiken mahdollisen.

Tilaa energiaopas

Lisätietoa energioidesi ylläpitämisestä saat tästä kirjasta. Voit tilata pienen energiaopas-kirjan kauttani edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna!

Kirja löytyy myös ruotsin kielisenä.

Kirjan hinta on 8€ + postituskulut (1.luokan postina 1,80€).

Tilaa kirja tästä